Kirjoituksia

Kymsoten aikuissosiaalityöstä on tullut viestiä, että mielenterveys- ja päihdeongelmia potevat nuoret näyttävät putoavan johonkin palveluiden ulkopuolelle ja päätyvät sosiaalipalveluiden pariin vasta kolmikymppisinä, kun heille ollaan kirjoittamassa jo eläkepapereita. Palveluverkkoa on rakennettava hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen yhteistyönä niin, että resurssit kohdentuvat vaikuttavalla tavalla ja apua tarvitseva löytää oikeat palvelut oikeaan aikaan. Usein on kysymys nuorista, jotka eivät omatoimisesti hae apua, ja siksi apu on tuotava mahdollisimman lähelle nuoren arkeen.

Nuorten kanssa lähityötä tekevät oppilaitoskuraattorit ovat siirtymässä hyvinvointialueille, ja tätä resurssia on vahvistettava. Myös mielenterveys- ja päihdetaustaisten kokemusasiantuntijoiden antamasta vertaistuesta on saatu hyviä kokemuksia. Heitä kannattaa jatkossakin kouluttaa ja hyödyntää vaikeuksissa olevien nuorten tueksi. Kokemusasiantuntijat tuovat tärkeää kokemustietoa myös siihen, milllaisia asioita on otettava huomioon palvelun järjestämisessä.

Moni nuori näyttää kyselyn mukaan etsivän sisältöä päihteistä vain siksi, kun ei ole muutakaan tekemistä. Onkin tärkeää järjestää nuorille heidän toivomiaan harrasteita myös perjantai-iltaisin, jolloin he muutoin herkimmin altistuvat päihteille. Koko asukasyhteisö voi olla mukana talkoissa nuorten hyväksi - ei vain valvovana silmänä, vaan osallisuuden ja yhdessätekemisen kautta. Voimme järjestää kiinnostavaa tekemistä lähipiirin nuorten kanssa tai koota voimia yhteen nuorten, yhdistystoimijoiden ja vapaaehtoisten kesken. Tulevaisuus lepää nuortemme harteilla, ja nuorten hyvinvointi on meidän kaikkien yhteinen asia - nyt ja tulevaisuudessa.

Ikäihmisten hyvinvoinnin tärkeänä edellytyksenä on riittävä resurssointi hoitohenkilöstöön ja heidän työoloihinsa. Monen hoitajan jaksaminen on viety äärirajoille, kun aikaa ei ole riittävästi ihmisläheiseen työhön. Työn hyvä johtaminen, henkilöstön mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä, palkkaus, aidot etenemis- ja koulutusmahdollisuudet sekä avoin vuoropuhelu työyhteisössä ovat tärkeitä hyvinvointitekijöitä. Panostukset henkilöstön työoloihin heijastuvat suoraan ikäihmisten hyvinvointiin.

Yhteistyö yksityisten ja julkisomisteisten hoivayritysten kanssa lisää paikallisen palvelun monipuolisuutta ja laatua. Esimerkiksi palvelusetelin ja henkilökohtaisen budjetoinnin avulla paikalliset ja pienet kodinomaiset hoivayritykset voidaan ottaa tasavertaisesti huomioon.

Ikäihmisten hyvinvoinnin edellytyksiin kuuluu myös mahdollisuus vähintään yhteen lämpimään ateriaan päivässä sekä ulkoilumahdollisuus silloinkin, kun siihen tarvii toisen apua. Monella vanhuksella on syömisen kanssa ongelmia. Ruuan on oltava maukasta ja mielellään monipuolista kotimaista lähiruokaa. Ruokailu- ja ulkoilutuspalveluun on mahdollista löytää uutta resurssia myös yhteiskehittämisestä kuntien, järjestöjen, yrittäjien ja vapaaehtoisten kesken.

Monet sote-asiat voidaan hoitaa sujuvasti myös ilman terveysasemalla käyntiä. Esimerkiksi Sotkamossa on nimetty jokaiselle asukkaalle omahoitaja, jonka puoleen voi kääntyä puhelimitse kaikissa omaan hoitoon liittyvissä asioissa. Puhelinasiointiin panostetaan ja asioita soitellaan tuttavallisesti puolin ja toisin. Terveysaseman ruuhkat on saatu purettua ja kaikki ovat tyytyväisiä. Myös hoitajilla on ilo tehdä työtänsä.

Miestäni hoidettiin joulun aikaan Töölön sairaalassa Helsingissä ja ihastuin sen myötä HUS:in Maisa-palveluun. Potilas voi lähettää milloin vain hoitavalle taholle omaan hoitoonsa liittyviä viestejä ja kysymyksiä. Vastaajapäässä etsitään vastaukset moniammatillisen ryhmän asiantuntijoilta ja vastaukset tulevat pääsääntöisesti jo samana päivänä, viestinä tai puhelimitse.

Tällaista puhelimitse ja viesteitse tapahtuvaa palvelua pitäisi lisätä niin, että kuka vain voi kysyä omaan hoitoonsa liittyviä asioita suoraan hoitavalta taholta ja saa siihen nopean vastauksen. Hoito- ja näköpuhelut ovat käteviä silloin, kun hoitava sairaala on kauempana. Joitakin sotepalveluita voidaan tuoda haja-asutusalueella asuvalle palvelubussin muodossa tai kohdennetusti kotiin, kuten nyt tuodaan jo vanhusten kotihoitoa. Tulevaisuustutkijoiden mukaan hoidetaan jossain vaiheessa jopa digitaalisia laboratorio- ja kuvantamispalveluitakin osin etäyhteyksien välityksellä.

Suomessa on kaikki edellytykset sille, että yhteiskunnan palvelut ovat jatkossa lähempänä ihmistä tavalla ja toisella. Uusiin hyvinvointialueisiin siirtyminen ei tule olemaan mikään nopea prosessi, mutta tavoitteista ei saa tinkiä. On tehtävä työtä ihmisiä entistä paremmin tavoittavan ja sujuvamman tulevaisuuden puolesta.

Hyvinvointivaliokunnassa olemme pohtineet sitä, miten kaupunkilaiset saataisiin paremmin mukaan. Miten saataisiin osallisiksi myös niitä asukkaita, joilla on ollut ikäviä kokemuksia ja kriittisiä ajatuksia asioiden hoidosta? Miten kielteiset asenteet sulaisivat myönteisiksi? Tulisi löytää tapoja kuulla ja ottaa mahdollisimman hyvin huomioon asukkaiden ajatuksia. Kaikesta ei voi olla kaikkien kanssa samaa mieltä, mutta itse uskon, että jos vain on tahtoa, niin eri tahojen yhteistyöllä on löydettävissä asukasmyönteisiä luovia ratkaisuja tilanteeseen kuin tilanteeseen. Mitä paremmin eri ikäiset nuorista vanhimpiin saavat olla mukana vaikuttamassa yhteisiin asioihin, sen parempi on koko kaupungin yhteishenki ja ilmapiiri. Tässä jää tulevalle valtuustolle kehittämistä.

Suuri osa kaupungin päätöksistä sujuu yleensä sopuisasti. Joihinkin asioihin liittyy kuitenkin vahvoja poliittisia intohimoja, ja silloin avoimuus, luottamus ja normaalit menettelytavat unohtuvat ja otetaan käyttöön muita keinoja. Tällainen asia oli tällä kaudella esimerkiksi päätös kyläkoulujen lakkauttamisesta:

Valtuustokauden alussa enemmistö valtuutetuista oli kyläkoulujen säilyttämisen kannalla. Olin tuolloin lasten ja nuorten palveluiden valiokunnan puheenjohtaja, ja kyläkoulujen kohtalon valmistelu kuului tämän valiokunnan toimenkuvaan. Valiokunta halusi etsiä asukaslähtöistä kokonaisratkaisua koulujen säilyttämiseksi. Kaupunginhallitus oli kuitenkin toista mieltä, sen sisällä pienessä piirissä oli päätetty, että kyläkoulujen lakkautus viedään nyt maaliin. Kaupunginhallitus syrjäytti valiokunnan asian käsittelystä ja nimesi asiaa valmistelemaan erillisen työryhmän, koska valiokunnalla oli asiasta ”väärä näkemys”. Olin itsekin tiukkasävyisessä puhuttelussa muun muassa siitä, että kuuntelin kylien asukkaita ja tein heidän kanssaan yhteistyötä kouluihin liittyen. Myöhemmin valiokuntien kokoonpanot pistettiin uusiksi kesken kauden ja minutkin siirrettiin puheenjohtajaksi toiseen valiokuntaan. Asian käsittelyssä nähtiin kolmen vuoden aikana monia käänteitä, jotka koettelivat rajusti omaa oikeudentajuani. Niissä ei toteutunut valiokuntamalli, ei asukkaiden osallistamisen ajatus eikä hyvät kokouskäytännöt. Koulutoiminta loppui Metsäkylässä vuosi sitten, ja Kannusjärveä odottaa sama kohtalo vuoden kuluttua, ellei uusi valtuusto muuta tehtyjä päätöksiä. Jos asiat olisivat menneet normaalissa järjestyksessä, koulutoiminta olisi todennäköisesti jatkunut Metsäkylässä tavalla tai toisella. Ja todennäköisesti myös useampi lapsiperhe olisi edelleen jäänyt asumaan kylään.

Kyläkouluissa on mielestäni kyse oppilaiden yhtäläisestä oikeudesta tärkeään lähipalveluun, ja silloin ei voi asettaa vastakkain kaupunkikeskustan ja kylien kouluja tuntikehyksiin vedoten. Lähikoulun säilyttäminen ei saa olla myöskään kustannuskysymys. Jos suinkin mahdollista, lähikoulun tulisi olla pienemmille koululaisille viiden kilometrin säteellä, ettei koulumatkat veny liian pitkiksi ja raskaiksi. Kyläkoulun toimintaa voisi järjestää pienemmässäkin yksikössä vaikka toisen koulun satelliittikouluna. Tilanteita tulisi tarkastella kokonaisuuksina eikä keinotekoisen 30 oppilaan rajan pohjalta kuten nyt. Soisi Haminan olevan lapsimyönteinen kunta, jossa lapsen etu on tärkein kriteeri.

Uusi valtuusto aloittaa taas puhtaalta pöydältä. Kunnille on tulossa uusina velvoitteina ainakin oppivelvollisuusiän pidennys 18 ikävuoteen asti ja vastuu työttömien työllistämisestä. Päättäjien on oltava tilanteiden tasalla esimerkiksi nuorten hyvinvointiin liittyen. Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat Haminassakin paljon yleisempiä kuin yleisesti ymmärretään. Sosiaalipalveluilta on tullut viestiä, että monet nuoret näyttävät putoavan palveluiden ulkopuolelle vuosiksi ja ohjautuvat palveluiden pariin vasta kun ongelmat ovat erittäin vakavia ja kun ollaan kirjoittamassa eläkepapereita noin kolmikymppisenä. Kaupungin on löydettävä uusia tapoja tavoittaa tukea tarvitsevat nuoret ja nuoret aikuiset nykyistä paljon varhaisemmin.

Olen nähnyt, että kuka tahansa voi nousta vaikeistakin tilanteista, kun ympärillä on kannustavia ihmisiä, jotka mahdollistavat muutoksen ja kun löytyy mielekästä tekemistä. Vertaistuella ja yhteistoiminnalla voidaan saada paljon aikaan, ja meillä näyttäisi olevan sellaiseen myös käyttämätöntä resurssia: usea sata haminalaista kertoi kyselyssä viime vuoden lopulla haluavansa osallistua vapaaehtoistyöhön. Tämä on hieno uutinen, joka on osattava hyödyntää! Voisiko meillä voisi olla vaikka jokin yhteinen someseinä, missä asukkaiden tarpeet ja vapaaehtoiset voivat kohdata toisiaan? Voisiko joku olla koordinoimassa, että yksinäiset vanhukset saavat seuraa, nuoret viikonlopputoiminnan vetäjiä jne? Olisiko tämä yksi tapa kääntää kaupungin ilmapiiriä myönteisempään suuntaan, kun päästään tekemään asioita yhdessä ja toisten hyväksi?

Minullakin on edelleen paloa olla mukana toteuttamassa tätä kaikkea. Välillä luottamustehtävät haastavat ajankäyttöä, usein mennään tukka putkella ja osin voimavarojen äärirajoilla. Elämäni on kuitenkin ollut hyvää tällaisena. Jos haminalaiset niin tahtovat ja Taivaan Isä elinpäiviä suo, niin olen valmis menemään tukka putkella vielä seuraavat neljä vuotta. Sain kuntavaaleissa ehdokasnumeron 47.

Syrjäytymiskehitys saa usein alkunsa lapsuudessa. 150 000 suomalaista lasta elää köyhässä perheessä, jolloin esimerkiksi harrastuksiin ei ole varaa. Usein ongelmat perheissä kasautuvat. Kun päihde- ja mielenterveyssyyt tai muut perhekriisit kuormittavat vanhempia, niin lapsi jää vähemmälle huomiolle eikä saa tarvitsemaansa ohjausta ja tukea. Yöt saattavat mennä pelatessa ja valvoessa, ja koulussa on vaikea keskittyä. On nuoria, joilta puuttuu kokonaan tulevaisuuden visio. Joku jää vuosikausiksi vain hengaamaan kavereiden kanssa. Huumeet ovat arkipäivää yhä laajemmin ja yhä nuorempien kohdalla. Valistus ei näytä purevan vaan paremminkin lisää kiinnostusta kokeiluja kohtaan. Lisäksi on niitä nuoria, jotka ovat esimerkiksi kiusaamisen vuoksi etääntyneet sosiaalisista suhteistaan. Joka kymmenes alle 18-vuotias poika kertoo olevansa vailla yhtään ystävää (THL).

Yhteiskunnan tärkein tehtävä on katkaista nuorten syrjäytymiskehitys. Kannustavana esikuvana on noussut esiin Islanti, missä panostukset nuoriin tuottavat toivottuja tuloksia. Vielä 20 vuotta sitten Islannissa humalaan juovien nuorten määrä oli 40 % ja maa oli Euroopan kärjessä myös nuorten tupakoimisen ja kannabiksen kokeilijoiden osalta. Tänään 99 % islantilaisista nuorista on raittiita. Terveistä elämäntavoista on tullut trendikkäitä ja nuorten päihdekuntoutuskeskuksia on voitu sulkea. Muutos lähti liikkeelle siitä, että nuorille alettiin järjestää verovaroin mielekästä tekemistä. Jokainen 6-18-vuotias lapsi saa vuosittain harrastusrahan ja lähes kaikki osallistuvat harrastuksiin koulun jälkeen. Urheilukerhoihin on koulutettu valmentajia, joille maksetaan samaa palkkaa kuin opettajille. 13-16-vuotiaille säädettiin myös kotiintuloajat, ja kouluihin tuli pakolliset vanhempainneuvostot, missä vanhemmat ottivat yhteisvastuuta lapsistaan.

Nuorten syrjäytymisen on laskettu tulevan niin kalliiksi, että vaikka ottaisimme käyttöön kaikki mahdolliset keinot, niin sijoitus maksaa itsensä takaisin. Kyse ei siis ole rahasta vaan valinnoista. Perheiden ongelmiin tulee antaa isosti tukea ajoissa eli silloin kun lapset ovat vielä pieniä. Kotiapu tai maksuton varhaiskasvatus voi pelastaa kuormittuneen perheen. Jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus harrastukseen, jossa voi kehittää omia vahvuuksiaan ja oppia sosiaalisia taitoja. Toisen asteen koulutus ei saa olla kiinni perheen varallisuudesta. Ammattikoulutukseen tarvitaan lisää opettajia ja Ohjaamoita tarvitaan koordinoimaan nuorten palveluita. Nuoret ovat kertoneet, että valvottu yökahvilatoiminta viikonloppuisin auttaisi siihen, ettei nuori altistu niin herkästi huumeille tai muille ikäville asioille.

Se, mikä tapahtui Islannissa, on mahdollista Suomessakin. Onnettomat kohtalot voidaan kääntää menestystarinoiksi. Joskus pienikin välittämisen ele riittää pelastamaan jonkun nuoren. Tarvitaan yhteistä liikkellelähtöä Koko kylä kasvattaa –periaatteella ja päättäjiä tekemään oma osuutensa.

Olisi iso riski suomalaisille, jos päästäisimme oman viljelyn ja tuotannon rapistumaan. Kriisin tullen olisimme pulassa. Tukemalla kotimaista elintarviketuotantoa saadaan kuluttajille edullisemmat elintarvikkeet ja taataan kotimaisen ja lähiruuan omavaraisuus ja koko yhteiskunnan hyvinvointi. On tärkeää huolehtia lähituotannosta myös maan rajojen sisällä. Kaakossakin olisi säilytettävä osaaminen, nuorten kiinnostus, kalusto, pellot ja viljelyn kulttuuri, jotta ruoka saadaan läheltä nyt ja kriisin sattuessa, silloinhan sitä ei ole odotettavissa muualta kuin läheltä. Kun ruoka tulee omasta maasta, se on silloin myös oman valvonnan ja lupasäätelyn piirissä. On eettisesti parempi tukea omaa tuotantoa, jonka reunaehdot voi itse lainsaadännöllä ratkaista.

Kotimaista lihantuotantoa on syyllistetty ilmastopäästöistä. Meidän tuotantoa ei kuitenkaan pitäisi samaistaa esim. Etelä-Amerikan naudantuotantoon, koska siellä maaperää uhkaa eroosio. Silti keskusteluissa on monesti vain naudanlihan ympäristöpäästö eikä suomalaisen naudan verrattuna tuontinautaan. Tässä keskustelussa pitäisi huomioida ensisijaisesti se, miten liha tai kasvis tuotetaan: tuleeko se läheltä, kuinka paljon ihminen saa välttämättömiä proteiineja ja muita ravintoaineita lihakilosta verrattuna kasviskiloon jne. Liha ja kasvis eivät ole kaikessa oikein verrannollisia. Niin suomalainen kasvis kuin lihakin on eettisesti tuotettua ja hyvää lähiruokaa. Usein keskusteluissa unohdetaan myös se, että Suomessa laidunnusmaa on arvokasta myös ympäristölle. Naudat laiduntavat useilla suojelualueillakin suunnitellusti, jotta jotkut uhanalaiset kasvit ja perhoset, jopa linnut kuten kottaraiset, pärjäisivät.

Uusi eläinsuojelulaki jäi seuraavan hallituksen pöydälle. Yksimielistä eläinsuojelulakia ei ehkä voida tehdä koskaan, mutta siinä on tärkeää huomioida niin eläinten kuin tuottajankin hyvinvointi. Eläimen hyvinvointi on eettisyyttä ja tarkoittaa laatua. Monet alkutuotannossa työskentelevät ihmiset kuitenkin kokevat, että eläimistä huolehditaan paremmin kuin heistä, ja tähänkin pitää kiinnittää jatkossa enemmän huomiota.

Viisautta ei kukaan voi yksin omistaa. Viisaus etsii hyvää kaikille, etsii sopua ja hahmottaa kokonaisuuksia. Vaikeudet voidaan voittaa vain kärsivällisellä ja kunnioittavalla yhteistyöllä. Tämä pätee niin eduskunnassa kuin paikallisen tason politiikassa. Sen, jolla on valtaa, tulisi jakaa sitä alaspäin ja saada kaikki ihmiset mukaan eikä pitää valtaa itsellään. Demokratia on myös toisten ihmisten kuuntelemista ja kaikkien osallisuutta. Silloin kun tämä toteutuu, niin ihmiset voivat hyvin ja asiat luistavat sujuvasti eteenpäin.

Onko mahdollista palauttaa luottamus demokratiaan ja politiikkaan? Voisiko toisten ihmisten kiusaaminen ja nälviminen loppua eduskunnassa ja kuntien valtuustoissa? Löytyykö johtajia, jotka päästessään valtaan ottavat kaikki ihmiset mukaan työskentelemään yhteisen hyvän eteen?

Kotikaupungissani Haminassa on siirrytty valiokuntamalliin, jossa pyritään löytämään tällaista työtapaa. Valiokuntamallissa päättäjät ja virkamiehet valmistelevat työpajatyyppisesti asioita yhdessä ja tuovat kukin oman asiantuntemuksensa ja näkemyksensä yhteiseen pöytään. Tämän pohjalta virkamiehet luovat erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, joista valiokunta sitten valitsee parhaimman tai tekevät oman parannellut mallinsa. Myös asukkaat voidaan osallistaa yhteiseen päätöksentekoon erilaisissa työpajoissa yhdessä päättäjien kanssa.

Toimintatapa on erittäin inspiroiva ja on sytyttänyt valiokuntien jäseniä toimimaan. Usko vaikuttamisen mahdollisuuksiin lisää motivaatiota ja synnyttää luottamusta. Haasteena on saada myös tyytymättömät asukkaat työskentelemään yhteisen hyvän eteen, mutta sekin on mahdollista, kun mallia aidosti halutaan kehittää ja annetaan asukkaille aito mahdollisuus olla mukana ja saada äänensä kuuluviin. Osallisuus luo hyvinvointia ja parantaa yhteiskuntarauhaa. Samaa henkeä odotan löytyväksi myös eduskuntaan.